Raportointi
Säännöllinen raportointi on osa yritysvastuuta
Tiedotamme avoimesti ja aktiivisesti ympäristöasioista ja muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista sekä tuotteidemme elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista.
Ruukki on julkaissut vuodelta 2011 erillisen yritysvastuuraportin, joka on luettavissa yhtiön internet-sivuilla www.ruukki.fi/Yritysvastuu/Yritysvastuuraportti-2011
Yritysvastuuraportin sisältö ja laajuus
Raportissa kerrotaan merkittävimmät tiedot taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien yritysvastuuasioiden hoitamisesta yhtiössämme. Se sisältää suorituskykyä mittaavien tunnuslukujen lisäksi tietoa osa-alueiden toiminnasta, käytännöistä ja johtamisesta.
Tiedonkeruumenetelmät
Tiedonkeruumenetelmissä ei vuoden aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, eikä edellisissä raporteissa ole huomattu olennaisia virheitä.
- Taloudelliset tiedot perustuvat Rautaruukin konsernitilinpäätökseen. Tilinpäätös on laadittu IFRS-tilinpäätösstandardin mukaisesti.
- Henkilöstöä koskevat tiedot kerättiin konsernin laajuisesta henkilöstötietojärjestelmästä.
- Ympäristötiedot on kerätty Internet-pohjaisella tiedonkeruutyökalulla kaikilta tuotannollisilta toimipaikoilta, jotka kuuluivat konserniin vuoden 2011 lopussa. Kerätyn tiedon laajuus riippuu toimipaikkakohtaisesti sen ympäristövaikutusten merkittävyydestä koko konsernin ympäristönäkökohtia tarkasteltaessa.
Raportin varmentaminen
Raporttia ei ole varmennettu ulkopuolisen tahon toimesta. Taloustiedot ovat tilintarkastuksen alaisia. Ympäristötiedoista suurin osa on ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän mukaisesti sertifioiduilta toimipaikoilta. Tietojen tarkistus on suoritettu vertaamalla niitä sekä konserni- että toimipaikkatasolla edellisten vuosien tietoihin. Esille tulleet poikkeamat on analysoitu.
Raportin pohjana on käytetty alan kansainvälisiä ja suomalaisia suosituksia.